Hevosen ruokinnan perusteet

Hevonen on kasvinsyöjä, jonka ruoansulatus on kehittynyt käsittelemään suuria määriä kuitupitoista karkearehua. Luonnossa villihevoset vaeltavat ja syövät ruohoa jopa 16 tuntia vuorokaudessa. Siksi kotioloissakin heinä on hevosen ruokinnan kulmakivi. Hyvälaatuinen kuiva heinä tai esikuivattu säilöheinä tarjoaa hevosen tarvitsemia kuituja, energiaa ja osan proteiineista. Hevosen vatsa ja suolisto toimivat parhaiten, kun siellä on jatkuvasti pieni määrä korsirehua sulateltavana.

Käytännössä hevosen tulisi saada päivittäin vähintään noin 1–1,5 kg heinää (kuiva-ainetta) 100 kg elopainoa kohden. Esimerkiksi 500 kg painavalle hevoselle tämä tarkoittaa noin 6–8 kg kuivaa heinää vuorokaudessa. Mielellään enemmänkin, jos hevonen ei lihavuuteen taipuisa – heinässä on onneksi melko maltillisesti energiaa, joten isommatkaan määrät eivät yleensä lihota kunhan laatu on kohdallaan. Tärkeintä on, ettei hevonen joudu olemaan pitkää aikaa ilman mitään syötävää: uusi eläinsuojeluasetus linjaa, että hevonen ei saisi olla yli 6 tuntia putkeen ilman karkearehua. Käytännössä tämä tarkoittaa, että hevosella on oltava heinää tarjolla useita kertoja päivässä tai jatkuvasti pienissä erissä (esim. slow feeder -verkkojen avulla).

Korsirehun ohella hevosen ruokintaa täydennetään väkirehuilla tarpeen mukaan. Väkirehu on yhteisnimitys tiivistetylle, energia- ja ravintorikkaalle rehulle – toisin sanoen kaikki muu paitsi korsirehu. Perinteisin väkirehu on kaura, jota on pitkään syötetty suomalaisille hevosille ylimääräisen energian antajana. Nykyään on saatavilla myös runsaasti erilaisia teollisia rehuja (myslit, pelletit, puristeet), jotka on suunniteltu hevosen täydentäväksi ravinnoksi heinän rinnalle. Väkirehuista hevonen saa lisää energiaa (kaloreita) työskentelyä varten, ja usein myös proteiinia (valkuaista), vitamiineja ja kivennäisiä, joita korsirehu ei välttämättä kata riittävästi.

“Anna väkirehua vain sen verran kuin on tarpeen, perustuen hevosen työmäärään, ikään, tavoitteisiin ja korsirehun laatuun.”

Kaikki hevoset eivät kuitenkaan automaattisesti tarvitse isoja määriä väkirehua. Kevyessä käytössä oleva harrastehevonen voi pärjätä pelkällä heinällä ja kivennäislisällä. Nyrkkisääntönä voidaan sanoa: anna väkirehua vain sen verran kuin on tarpeen, perustuen hevosen työmäärään, ikään, tavoitteisiin ja korsirehun laatuun. Mikäli hevonen pysyy ihannepainossaan ja hyvässä vireessä pelkällä heinällä (+ suola ja kivennäinen), erillistä väkirehua ei välttämättä tarvita. Toisaalta varsat, siitostammat, kilpahevoset ja toipilaat voivat tarvita reilustikin lisäenergiaa ja -ravintoaineita, jolloin sopiva väkirehu on paikallaan.

Ravintoaineet – mitä hevonen tarvitsee?

Energia

Hevonen saa energiansa rehun sisältämistä hiilihydraateista, rasvoista ja osin proteiineista. Energia mitataan ruokinnassa megajouleina (MJ). Ylläpitoon (ei työntekoa) 500 kg hevonen tarvitsee noin 65–75 MJ päivässä, kun taas kovan kilpailutason hevonen voi tarvita yli 100 MJ. Energiansaanti näkyy hevosen lihavuuskunnossa: jos hevonen lihoo, se saa liikaa energiaa; jos se laihtuu tai on jatkuvasti kylkiluut näkyen, energiaa on liian vähän. Säädä siis väkirehun määrää hevosen kunnon mukaan. Helposti lihoville roduille (kuten monet ponit) on tarjolla vähäkalorisia “light”-rehuja, joissa on paljon kuitua mutta vähemmän sokereita ja tärkkelystä.

Proteiini (valkuainen)

Proteiinit ovat lihasten, kudosten ja myös esim. karvapeitteen rakennusaineita. Hevonen saa valkuaista etenkin hyvänlaatuisesta heinästä (nuoresta, vihreästä heinästä) sekä palkokasveista (apila, sinimailanen) ja väkirehuista kuten pellavansiemen, soijarouhe, herne jne. Myös kaurassa on jonkin verran proteiinia. Valkuaisen tarve korostuu kasvavilla varsoilla, tammoilla varsinkin lopputiineydessä ja maidontuotannossa, sekä kovassa treenissä olevilla hevosilla, joiden lihaksisto kehittyy. Proteiinin laatukin on tärkeää: valkuaisrehussa tulisi olla aminohappoja, erityisesti lysiiniä, joka on hevosen ns. ensimmäinen rajoittava aminohappo (ilman riittävää lysiiniä muu proteiini ei hyödynny täysimääräisesti). Jos heinän valkuainen on hyvin alhainen (alle 50 g sulavaa raakavalkuaista per kg ka), tarvitaan valkuaistäydennystä rehujen muodossa. Tyypillisiä valkuaislisiä ovat sinimailaspelletti, rypsirouhe tai soijapohjaiset rehut ja herneproteiinia sisältävät rehut.

Kuitu

Kuitu on välttämätöntä hevosen suolistolle. Karkearehu on paras kuidun lähde. Hevosen paksusuolen hyödylliset mikrobit fermentoivat kuitua, tuottaen siitä energiaa (rasvahappoja) ja samalla pitäen suoliston toiminnassa. Mitä enemmän rehussa on kuitua, sitä enemmän hevonen joutuu pureskelemaan – pureskelu tuottaa sylkeä, joka neutraloi mahahappoja. Hevoselle ei oikeastaan voi antaa liikaa kuitua, kunhan se on hyvälaatuista; ongelma voi olla, jos rehu on liian kuitupitoista ja vähäenergistä (hevonen ei jaksa syödä tarpeeksi täyttääkseen energiantarpeensa, jolloin se laihtuu). Tästä syystä hyvin huonolaatuinen, korrella kyllästetty heinä voi olla ongelmallista esimerkiksi aktiivisille hevosille tai varsoille – niille on parempi tarjota sulavampaa (vähemmän kuitua suhteessa lehtivihreään) rehua.

Rasvat

Hevosen rehuissa rasvaa on luonnostaan melko vähän (heinässä 2–3 % ja kaurassa noin 5 %). Rasva on kuitenkin erittäin tiivis energianlähde, ja hevonen pystyy hyödyntämään ravinnostaan rasvaa hyvin. Lisättyä rasvaa käytetään mm. kilpahevosten ruokinnassa (esim. öljyt: rypsiöljy, pellavaöljy) tuomaan energiaa ilman tärkkelystä, sekä toisaalta vähentämään pölyä (öljy sitoo rehun pölyä, hyvä yskiville hevosille). Myös kuivissa siemenissä (pellava, auringonkukka, chia) on rasvaa, jotka toimivat sekä energian lähteenä että tuovat kiiltoa karvaan.

Vitamiinit ja kivennäiset

Hevonen tarvitsee joukon vitamiineja (A, D, E, K, C, B-ryhmän vitamiinit, biotiini) sekä kivennäisaineita (makrokivennäiset: kalsium, fosfori, magnesium, natrium; hivenaineet: mm. rauta, kupari, sinkki, seleeni, jodi, mangaani). Hyvälaatuinen laidunruoho ja tuore heinä sisältävät runsaasti A-vitamiinin esiastetta (beetakaroteenia) ja E-vitamiinia sekä jonkin verran D-vitamiinia. Suomessa talvella kuitenkin hevosen saamien vitamiinien määrä rehusta vähenee (kuivassa heinässä A- ja E-vitamiini häviävät varastoinnin aikana). Siksi monille hevosille annetaan talvikaudella vitamiinilisä, erityisesti A- ja D-vitamiinia. E-vitamiini on antioksidantti, jota suositellaan etenkin paljon liikkuville hevosille ja siitostammoille. C- ja B-vitamiinit hevonen valmistaa pitkälti itse (C-vitamiinia maksassa ja B-ryhmää suolistossa), mutta sairaana tai kovassa rasituksessa lisä voi olla tarpeen.

Kivennäisten osalta heinä on hyvän kalsiumin lähde, mutta fosforia siinä on vähemmän – viljapohjaiset rehut taas sisältävät enemmän fosforia. Tärkeää on kalsium-fosfori -suhde ruokinnassa: Ca: P suhde noin 1,5:1 on ihanteellinen. Liian fosforipitoinen ruokinta (esim. paljon kauraa, vähän heinää) voi johtaa ajan myötä luiden haurastumiseen (ns. sekundäärinen kalkinpuutos). Magnesium, suolakivestä saatava natrium ja hivenaineet täydentävät ruokintaa. Suomalaisessa heinässä on vähän seleeniä, joten käytännössä kaikissa kivennäisvalmisteissa on seleeniä lisättynä. Seleeni ja E-vitamiini yhdessä tukevat lihasten terveyttä ja ehkäisevät lihasjäykkyysoireita.

Yhteenvetona ravintoaineista: Laadukkaalla heinällä ja tarvittaessa pienellä määrällä väkirehua + kivennäislisää useimpien harrastehevosten tarpeet tyydyttyvät. Haasteellisemmaksi ruokinta menee, kun hevonen on hyvin kuormitettu (kilpailee, kasvaa, imettää) – tällöin on varmistettava, että energiaa ja proteiinia on riittävästi lisärehujen kautta, unohtamatta vitamiineja ja kivennäisiä. Suunnittelun apuna voi käyttää valmiita ruokintalaskureita tai pyytää esimerkiksi ravitsemusneuvojilta apua rehujen suhteiden laskemiseen.

Rehutyypit ja valikoima

Seuraavaksi käydään läpi yleisimmät hevosten rehut käytännössä. Nämä voidaan jakaa karkearehuihin, väkirehuihin (viljat ja teolliset rehut) sekä erikoisrehuihin.

Heinä (kuivaheinä)

Kuivattu ruohon ja heinän seos, kosteus yleensä <15 %. Yleisin korsirehu Suomessa. Säilyy oikein varastoituna ympäri vuoden. Kuivaheinä on pölyisempää kuin säilöheinä, joten pölyallergisille hevosille se voidaan tarvittaessa höyryttää tai kastella ennen syöttöä. Laadukas kuivaheinä tuoksuu hyvältä, siinä on paljon lehtiä (ei pelkkiä korsihaivenia), eikä siinä ole homeisia tai mustuneita kohtia. Kuivaheinää annetaan vapaasti tai annosteltuna niin, että hevonen saa riittävästi aikaa syödä päivän mittaan.

Säilöheinä (esikuivattu)

Tuttu termi on myös “päällysteheinä” tai “esikuivattu säilörehu hevosille”. Kyseessä on heinä, joka korjataan hieman aikaisemmin ja kosteampana (kosteus ~40–60 %) kuin kuivaheinä ja paalataan muoviin ilmatiiviisti. Säilöheinä on pehmeämpää ja usein maittavampaa (käy hieman, joten siinä on hiukan hapokkuutta). Sen etu on pölyttömyys – hyvä säilöheinä on yskiville hevosille ykkösvalinta. Haittapuoli: avattu paali säilyy vain joitakin päiviä, etenkin kesällä, joten tallilla tulee olla riittävästi hevosia syömässä, että paali ei pilaannu. Säilöheinää annetaan määrällisesti enemmän kuin kuivaheinää, koska siinä on vettä paljon: yleensä noin 1,5-kertainen määrä kuivaheinään nähden painossa.

Laidunruoho

Kesäisin hevonen saa ravintoa suoraan laitumelta. Tuore ruoho on hevosen luonnollista ravintoa, ja hyvin hoidettu laidun vähentää lisärehujen tarvetta huomattavasti. Alkukesän laidunruoho on erittäin sokeripitoista ja vähäkuituista – rajoita siis lihavien tai kaviokuumeherkkien hevosten laidunaikaa, kun ruoho on rehevimmillään. Laidunkauden alussa totuta hevonen vihreään pikkuhiljaa, jotta vältytään ruoansulatushäiriöiltä. Muista, että laitumellakin hevonen tarvitsee suolakiven ja puhtaan veden.

Olki

Olki ei varsinaisesti ole ravitseva rehu, mutta sitä käytetään joskus osana ruokintaa mahantäytteeksi hevosille, jotka muuten söisivät liian vähän kuitua. Esimerkiksi hyvin helposti lihova poni voi saada pienen osan päiväheinästään olkena – oljessa on kuitua, mutta erittäin vähän energiaa. Olki tulee silti aina tarjota rajoitetusti (esim. enintään 1/4 osa päivän korsirehusta), koska se sulaa huonosti ja liika olki voi aiheuttaa ummetusähkyä. Hevosilla käytetään useimmiten kauran olkea, jos tarjotaan ravinnoksi. Varmista että olki on puhdasta ja homeetonta. Huom: Olkea käytetään myös kuivikkeena, joten syötäväksi tarkoitettu olki pidetään erillään lantaisesta kuivikeoljestä.

Kaura

Kauranjyvä on perinteinen väkirehu Suomessa. Kaura sisältää paljon tärkkelystä, kohtuullisesti valkuaista (noin 12 %) ja kuitua jyvän kuoriosassa. Se on helposti pureskeltavissa (hevonen yleensä pureskelee kauran hyvin, toisin kuin esim. maissi, joka tulisi melkein aina litistää tai hiutaloida). Kaura annetaan mieluiten litistettynä, jotta se sulaa tehokkaammin. Moni hevonen pärjää mainiosti “kaura + heinä + kivennäinen” -ruokinnalla, jos kauraa annostellaan sopivasti hevosen työn mukaan. Kaura on viljoista turvallisin, sillä sen tärkkelys on melko hyvin hevosen ohutsuolen sulatettavissa. Yli 2–3 kg kauraa päivässä on kuitenkin jo iso määrä, ja silloin kannattaa jakaa se ainakin kolmeen annokseen.

Muut viljat (ohra, maissi, vehnä)

Ohraa käytetään jonkin verran hevosten rehuna, mutta se kannattaa melassileikkeen tavoin liottaa tai höyryttää ennen syöttöä, sillä ohrajyvä on kova. Ohran energiapitoisuus on hieman kauraa korkeampi, ja se sopii lisäkalorien antamiseen, mutta sitäkin on syötettävä rajoitetusti, koska tärkkelys voi muuten päätyä paksusuoleen ja aiheuttaa häiriöitä. Maissi on hyvin tärkkelyspitoinen vilja ja energiapommi – harvemmin syötetään sellaisenaan Suomessa, lähinnä osana teollisia rehuja (maissihiutaleita myslissä tms.). Vehnä ja ruis eivät kuulu hevosen ruokintaan (liian nopeasti hajoavaa tärkkelystä, ähkyriski).

Teolliset täysrehut ja myslit

Markkinoilla on suuri kirjo valmisrehuja, joita valmistajat markkinoivat erilaisilla konsepteilla. On myslirehuja, joissa on hiutaleita, melassileikettä, öljyä, vitamiineja – usein maittavia seoksia, jotka maistuvat nirsoillekin. On pellettejä, joissa kaikki ravintoaineet on puristettu yhdeksi pelletiksi; pelletin etu on tasalaatuisuus ja se, että hevonen ei pysty valikoimaan herkkuja erikseen. Rehuja on lisäksi koostumukseltaan erilaisia: kaurattomia rehuja (jos halutaan välttää tärkkelystä), korkeavalkuaisia rehuja (esim. kasvaville), vähäenergisempiä rehuja (kevyessä työssä oleville), erikoisrehuja (herkkävatsaisille, metabolisen oireyhtymän hevosille, yms.). Kun valitset tällaista rehua, tutki pakkauksen etiketti: mitä raaka-aineita se sisältää, paljonko suositeltu annos on, ja mitä se pitää sisällään (esim. energia MJ/kg, valkuainen %, kalsium, fosfori, magnesium, seleeni jne.). Teolliset rehuseokset on useimmiten suunniteltu niin, että jos niitä antaa pussin ohjeen mukaisen annoksen, hevonen saa tarvitsemansa vitamiinit ja kivennäiset automaattisesti. Jos kuitenkin syötät alle valmistajan suosittelemia määriä (esim. vain 1 kg kun suositus on 3 kg), muista täydentää vitamiini- ja kivennäispuoli erikseen.

Kivennäis- ja vitamiinirehut

Nämä ovat välttämätön osa lähes jokaisen hevosen ruokintaa, poislukien ehkä ne harvat tapaukset, joissa käytössä on todella täysipainoinen täysrehuruokinta. Kivennäisrehut ovat jauheita, pellettejä tai brikettejä, jotka sisältävät keskeiset kivennäiset (Ca, P, Mg, Na) ja hivenaineet (Fe, Cu, Zn, Se, I…) sekä usein myös vitamiineja. Niitä annetaan yleensä melko pieni päiväannos (esim. 50–150 g päivä). Valitse kivennäinen sen mukaan, syökö hevonen viljaa: jos hevonen saa paljon kauraa (runsas fosfori), kivennäisessä tulisi olla suhteessa enemmän kalsiumia. Saatavilla on myös pelkkiä vitamiinivalmisteita (nestemäisiä tai jauheita) sekä pelkkiä suolakiviä. Huomaa, että perussuola (natriumkloridi) on halpa ja tärkeä – suolakivi karsinaan on hyvä käytäntö. Kivennäisten ja vitamiinien yliannostusta tulee välttää: älä syötä montaa päällekkäistä valmistetta, joissa on samoja aineita, ellei asiantuntija sitä neuvonut.

Lisäravinteet ja erikoisrehut

Hevoshyllyt pursuavat myös erilaisia lisäravinteita: on nivelvalmisteita (sis. glukosamiinia, kondroitiinia, MSM:ää), kavioiden ja karvan hoitoon biotiinia ja sinkkiä, elektrolyyttijauheita hikoilun jälkeen, valeriaanaa tai magnesiumia rauhoittamaan hermostuneita hevosia, hiivapohjaisia suolistotukivalmisteita, mahansuojia (pektiini, lesitiini) ja niin edelleen. Nämä lisät voivat olla hyödyllisiä yksilöllisiin tarpeisiin, mutta muista että ne ovat täydennyksiä, eivät ruokinnan perusta. Jos käytät lisäravinteita, arvioi säännöllisesti niiden vaikutus – huomaako hevosessa parannusta? Esimerkiksi biotiinia kavioille tulee syöttää kuukausia ennen kuin vaikutus näkyy kasvavassa kaviossa. Jotkut vaikutukset (kuten probioottien vaikutus löysään vatsaan) voivat näkyä nopeamminkin. Mikäli et havaitse toivottua hyötyä, voit säästää rahaa jättämällä turhat purkit pois.

“Räätälöi hevosesi ruokinta yksilöllisesti – tasapaino on avainsana.”

Yhteenvetona rehuvalikoimasta: räätälöi hevosesi ruokinta näistä palikoista sen mukaan, mikä on hevosesi tilanne ja tarve. Perusterve harrastehevonen: paljon heinää, hieman kivennäistä, ehkä kauran kourallinen makupaloiksi – done. Kilpaileva estehevonen: paljon hyvälaatuista heinää, reilummin energiaa väkirehuista (esim. rasvalla täydennetty myslirehu), lisä-E-vitamiini + seleeni, elektrolyytit hikoilun mukaan, proteiinilisä treenikaudella lihaksille. Varsa: laadukkain mahdollinen heinä, varsapellettejä, öljylisä jos tarvitsee energiaa, kalsium-fosforitasapaino kuntoon. Muista, ettei ole olemassa yhtä “ihmerehua” joka tekisi kaiken – tasapaino on avainsana.

Ruokintarutiinit ja käytännön vinkit

Ruoki usein, ei liikaa kerralla: Jaa päivittäiset rehuannokset useampaan pieneen erään. Heinä voidaan jakaa 3–4 osaan päivässä, tai mieluiten tarjota lähes vapaasti (esimerkiksi slow feeder -verkot auttavat säätelemään syöntinopeutta, jos hevonen ahmii liikaa kerralla). Väkirehut ehdottomasti pieninä annoksina: ohjenuora on max 0,5 kg väkirehua per 100 kg hevosta per ruokintakerta (mieluummin vähemmän). Liian iso väkirehuannos kerralla päätyy osin sulamatta paksusuoleen, mikä on riski ähkylle ja kaviokuumeelle.

Säännöllisyys: Hevoset ovat tapojensa orjia ja niiden vatsatkin tykkäävät rytmistä. Pidä siis ruokinta-ajat mahdollisimman säännöllisinä. Jos aamuheinät tulevat klo 7 ja iltaheinät klo 19, pyri noudattamaan tätä jokseenkin johdonmukaisesti. Pienet heitot eivät haittaa, mutta tuntikausien viiveet voivat aiheuttaa stressiä (hevonen odottaa ruokaa) ja esimerkiksi mahahappojen liikatuotantoa, kun vatsaa ei täytetäkään odotettuun aikaan.

Vesi ja suola: Varmista aina, että hevosella on raikasta vettä saatavilla. Automaattikupit kannattaa puhdistaa säännöllisesti limasta. Talvella ämpärivesiä tarjoavat varmistavat, ettei vesi jäädy; lämmitettävät vesiastiat on iso plussa. Hevoset juovat enemmän, jos vesi on vähän viileää kättä lämpimämpää. Suolakivi on halpa henkivakuutus: hevonen yleensä nuolee sitä tarpeensa mukaan. Jos suolakiveä ei kulu, voi suolaa lisätä ruokaan pienenä annoksena (esim. 0,5–1 rkl päivässä kevyelle hevoselle, enemmän jos se hikoilee). Kesällä elektrolyyttejä (suola + kalium + magnesium) voi lisätä rankan treenin jälkeen veteen tai märkään rehuun, jotta nestetasapaino palautuu.

Ruokinnan muutokset varovasti: Kaikki muutokset – oli se sitten uuden rehun käyttöönotto, heinän vaihtuminen toiseen erään, tai vaikkapa siirtyminen laidunkauteen – tehdään asteittain. Sekoittele uutta rehua vanhan joukkoon kasvavin osuuksin usean päivän ajan. Heinän vaihdossa voit aluksi antaa enemmistön vanhaa heinää ja lisätä uuden heinän osuutta parin päivän välein. Herkkävatsaisille hevosille voit myös käyttää maitohappobakteerilisää tai hiivaa muutosten aikana tukemaan suolistoa. Tarkkaile lannan koostumusta: löysä lanta, ummetus tai muut muutokset voivat viestiä liian nopeasta muutoksesta.

Hevosen tarkkailu: Mikään laskennallinen ruokintasuunnitelma ei ole niin hyvä kuin itse hevonen kertomaan, toimiiko ruokinta. Seuraa hevosen yleiskuntoa, karvankiiltoa, käyttäytymistä ja suoritusta. Onko hevonen virkeä mutta ei yli-energinen? Pysyykö se sopivan hoikkana/läskeänä halutun mukaan? Jatkuvasti nälkäinen hevonen, joka hotkii kaiken heti ja laihtuu, ei ehkä saa tarpeeksi korsirehua tai on hampaissa vikaa. Toisaalta jatkuvasti ähkyilevä tai löysävatsainen hevonen voi kärsiä ruokinnan epäkohdista – tai se voi tarvita vaikkapa hiekankerääntymisen poissulkemista, jos tarhaa hiekalla. Opettele tuntemaan hevosesi kylkiluut (tunnustele kerran viikossa), tarkkaile lannan määrää ja koostumusta, ja tee tarvittaessa pieniä säätöjä ruokintaan ennakoiden.

Älä ruoki ennen tai heti jälkeen liikunnan: Hevosen on annettava sulatella rehua rauhassa. Ennen intensiivistä liikuntaa (ratsastus, valmennus) vältä antamasta suuria väkirehuannoksia viimeisen 2 tunnin aikana. Pieni heinämäärä puolestankin on hyvä pitää vatsassa – tyhjällä mahalla urheilu voi altistaa mahahaavalle. Käytännössä: pieni heinäannos noin tunti ennen treeniä on ok, mutta väkirehut vasta liikunnan jälkeen. Samoin liikunnan jälkeen odota, että hevosen hengitys ja syke tasaantuvat, ja tarjoa ensin vaikka vettä ja vähän heinää ennen kuin annat isommat rehuannokset.

Erilaisten hevosten erityisruokinta

Laiha hevonen – kuinka lihottaa?

Tarkista ensiksi madotus ja hampaat. Monesti selittämätön laihtuminen johtuu joko sisäloisista (madotus kuntoon) tai siitä, ettei hevonen pureskele rehua kunnolla (hammaspiikit, hammasvälien tulehdukset tms.). Jos terveysasiat on hoidossa, lisää ruokintaan energiaa asteittain. Helpoin konsti on lisätä heinää, jos mahdollista – vapaasti tarjolla oleva heinä on lihotuskuurilla hyvä. Sen oheen voit lisätä öljyä (esim. 1–2 dl ruokaöljyä päivässä rehun seassa, totuta hiljalleen), melassileikettä turvotettuna (makea ja kuitupitoinen, hevoset yleensä tykkäävät), sekä kokeilla suorastaan riisilesettä tai muita korkeaenergiarehujyväsiä. Varmista myös riittävä proteiini, sillä lihakset tarvitsevat rakennusainetta: lisää esim. 0,5 kg pellavarouhetta tai soijarouhetta päivässä. Älä kuitenkaan ylenmäärin tuuttaa tärkkelystä (viljaa), jottei suolisto mene sekaisin – ja jaa ruokinta pieniin annoksiin. Laihan hevosen ruokinta vaatii kärsivällisyyttä; kun oikea yhdistelmä löytyy, paino alkaa nousta noin 2–3 kuukaudessa näkyvästi.

Lihava hevonen – miten laihduttaa?

Hevosen laihdutus on haastavaa, koska toisin kuin esim. koiralta, hevoselta ei voi vain “ottaa ruokaa pois” kokonaan – sen suolisto vaatii jatkuvaa täytettä. Niinpä lihavan hevosen dieetti tarkoittaa kompromissia: vähennetään energiapitoisuutta, mutta pidetään täyttöastetta yllä. Käytännössä: vaihda heinä niukkaravinteisempaan (analysoi sokeri- ja energia-arvot, valitse heinä joka on korjattu myöhään), käytä korsirehun osana olkea (esim. sekoita olkea heinän sekaan), käytä slow feeder -verkkoja hidastamaan syöntiä. Väkirehut voi yleensä jättää pois kokonaan dieetillä olevalta harrastehevoselta – poikkeus, jos hevonen on myös raskaan työn alla, jolloin pieni kauramäärä voi olla tarpeen jaksamiseen. Liikunnan lisääminen on tietysti erittäin tärkeää: päivittäinen kevyt liikutuskin auttaa aineenvaihduntaa. Muista lisätä kivennäinen, vaikka hevonen olisi dieetillä – se tarvitsee silti vitamiinit ja hivenaineet. Monet lihavat hevoset hyötyvät magnesiumlisästä, jonka ajatellaan auttavan sokeriaineenvaihduntaa ja rentouttavan; siitä ei haittaa, joten sen voi kokeilla.

Herkkä vatsa / ähkytaipumus

Jos hevonen on altis ähkyille tai sillä todetaan esimerkiksi hiekkaa suolistossa, ruokinnan rooli korostuu. Ähkyriskin vähentämiseksi kuitu on ystävä: paljon heinää, mahdollisesti lisäksi psyllium-kuuri (jos hiekkaa) ohjeen mukaan. Vältä liiallista tärkkelystä – käytä mieluummin rasva- tai kuitupitoisia väkirehuja kuin valtavasti viljaa. Ja se toistettu mantra: muutokset hitaasti. Voit myös syöttää jatkuvasti pientä määrää pellavansiemenlimaa tai jotain suoliston toiminnalle hyödyllistä (pellavassa on lima-aineita, jotka voitelevat suolta, ja kuitua). Joillain hevosilla esillä pidettävä nuolukivi, jossa on myös kivennäisiä, saa juomaan enemmän (nuolee suolaa -> janottaa -> juo) mikä on hyvä ehkäisy ummetusähkyihin.

“Kuuma” eli energinen hevonen

Jotkut hevoset reagoivat voimakkaasti ruokintaan muuttumalla säheiksi tai hermostuneiksi. Tyypillisesti syylliseksi epäillään kauraa tai sokereita. Tieteellistä näyttöä on jonkin verran siitä, että tärkkelysrikas ruokinta voi lisätä hevosen reaktiivisuutta. Jos hevosellasi on “kaasua liikaa”, kokeile ensin ruokinnan muutosta: vähennä viljoja, vaihda kauraton vähätärkkelyksinen rehu, jossa energia tulee enemmän rasvasta ja kuidusta. Huolehdi, että heinä on ad libitum (moni hevonen rauhoittuu, kun saa syödä tarpeeksi heinää eikä vatsassa ole nipistelyä). Jotkut tarhatessa levottomat hevoset rauhoittuvat, kun niillä on heinäverkko koko ajan. Voit myös harkita magnesiumlisää tai jotain luonnollista rauhoittavaa yrttisekoitusta, mutta jos perusruokinta on pielessä (liikaa energiaa sisään vs. liikunta ulos), purkista ei löydy kestävää ratkaisua.

Ikääntyvä seniori

Vanhenevat hevoset saattavat tarvita ruokintaan erityishuomiota. Hampaat on se isoin juttu: iäkkään (yli 20 v) hevosen poskihampaat voivat alkaa kulua niin, ettei heinän hienontaminen onnistu. Tällöin turvotetut kuitupitoiset rehut astuvat kuvaan: saatavilla on esimerkiksi ruoho- ja sinimailaspellettejä, joita liotetaan vedessä puuromaiseksi. Näillä seniorikin voi saada korsirehunsa turvallisesti. Seniorirehuissa on usein korkeampi proteiinipitoisuus, mikä auttaa lihaskadon ehkäisyä. Ikääntyvä hevonen hyötyy myös siitä, että ruokinnassa pidetään hyvälaatuiset ainekset – huonosti sulava rehu voi mennä suoraan läpi, kun ruoansulatus ei toimi enää nuoruuden tehokkuudella. Seuraa vanhan hevosen painoa: hammasongelmat tai vaikkapa heikentynyt imeytyminen voivat aiheuttaa laihtumista, ja siihen pitää reagoida heti lisäämällä ruokaa tai vaihtamalla helposti sulavaan muotoon. Vanhoille hevosille on myös omia kivennäisiä, joissa on otettu huomioon ikääntymisen vaikutus (esim. C-vitamiinia lisänä, koska vanha hevonen ei tuota sitä yhtä hyvin itse).

Mahdolliset terveysongelmat, joihin ruokinta vaikuttaa

Olemme jo käsitelleet ähkyjä, kaviokuumetta ja mahahaavaa, mutta listataan vielä muutamia muita juttuja lyhyesti:

• Lannehalvaus (tieheys, “Monday morning disease”): Tämä on lihasjäykkyysoireyhtymä, joka usein iskee hevoseen joka on saanut vapaapäivän mutta saman rehun kuin työpäivinä. Sen välttämiseksi: jos tiedät, että hevosesi lepää, vähennä väkirehuja sinä päivänä. Jotkut hevoset ovat herkkiä lannehalvaukselle kroonisestikin; niiden ruokinnassa auttaa alhainen tärkkelys ja sokeri, korkea rasva ja E-vitamiini/seleeni-tuki.
• Metabolinen oireyhtymä ja kaviokuumeherkkyys: Nämä hevoset vaativat sokerien minimointia. Heinä kannattaa analysoida, ja sokeripitoisuus (WSC) pitää saada alle 100 g/kg KA. Tarvittaessa heinää voi liottaa tunnin ajan vedessä ennen syöttöä sokerin vähentämiseksi. Väkirehuista pois kaikki viljat ja melassit, tilalle esim. melassileikettä (jonka sokeri on poistettu), kevytrehua ja lisäkuitua. Usein suositellaan myös kromia, kanelia tai muita insuliiniherkkyyttä tukevia ravintoaineita – näistä tutkimukset ovat käynnissä, selkeää tulosta ei vielä ole. Painonhallinta on tosi tärkeää; käytännössä metabolista hevosta pidetään niukalla dieetillä jatkuvasti pienten syöpöttelytaukojen kanssa.
• Allerginen iho tai hengitys: Ruokinnalla voi tukea allergisen hevosen tilaa. Hengitystieallergikolla pölytön ruokinta on ehdoton edellytys: säilöheinä tai hyvin höyrytetty heinä, ei kuivaa kauraa (mieluummin pelletöity rehu, josta ei pölise). Lisäksi omega-3-rasvahappoja (pellava, chia) ruokintaan tulehdusreaktion hillitsemiseksi. Iho-ongelmaiselle (kesäihottuma tms.) samoin omega-3-lisää, ja biotiini + sinkki & kupari pitämään iho ja karva hyvässä kunnossa.
• Vatsahaava: Kuten aiemmin mainittiin, mahahaavahevosen ruokinnassa tärkeintä on korsirehun saanti (mielellään koko ajan pieni määrä). Voi myös käyttää mahaa suojaavia rehuja: esimerkiksi lucerne (sinimailanen) pelletin tai hakkeluksen muodossa ennen liikuntaa – siinä on kalsiumia ja proteiinia, jotka puskuroivat mahahappoja. On valmisteita, joissa on yhdistetty mm. lesitiiniä ja pektiiniä, jotka tutkituissa annoksissa voivat suojata mahan limakalvoa. Sokerijuurikasmelassileike on myös hyvä mahaystävällinen rehu, kunhan se on melassiton versio, sillä siinä on limakalvoa helliviä pektiinikuituja. Vältä pitkiä ruokintavälejä ja tarpeetonta stressiä. Jos epäilet mahahaavaa, konsultoi eläinlääkäriä diagnoosin ja tarvittavan lääkityksen saamiseksi – ruokinta auttaa, mutta joskus lääke on tarpeen paranemiseksi.

Yhteenveto: Hyvä ruokinta, hyvä hevonen

Olemme käyneet läpi hevosen ruokinnan peruspalikat, rehulajit, erityistilanteet ja ongelmatilanteiden ratkaisuja. Muistetaan, että jokainen hevonen on yksilö – se, mikä toimii yhdelle, ei välttämättä toimi toiselle aivan samalla tavalla. Siksi on tärkeää ymmärtää perusperiaatteet ja sitten soveltaa niitä oman hevosesi olosuhteisiin.

Pidä huolta, että hevosesi ruokinta on ajan tasalla: päivitä tarvittaessa heinän laatuarvot, tarkista paino muutaman kuukauden välein, ja tee pienet säädöt ennen kuin ongelmat kasvavat suuriksi. Panostus ruokintaan maksaa itsensä takaisin terveenä, iloisena hevosena, jonka suorituskyky on parhaimmillaan ja elinvuosia karttuu lisää.

“Hyvällä ruokinnalla loihdit hevosesi arjesta sujuvampaa – tie hevosen sydämeen käy vatsan kautta.”

Hyvällä ruokinnalla loihdit hevosesi arjesta sujuvampaa – ja muistathan, että tie hevosen sydämeen käy vatsan kautta! Ruokintahetket ovat myös oiva tilaisuus viettää aikaa hevosesi kanssa ja havainnoida sen kuntoa ja mielialaa. Onnellinen, hyvin ruokittu hevonen on jokaisen hevosharrastajan ilo ja ylpeys.